Sinun puolellasi
Minä työskentelen tasa-arvoisen ja yhdenvertaisen Suomen puolesta. Perheiden, vanhusten ja hoitajien asiat ovat minulle tärkeitä. Hoitoalan työolot on saatava kuntoon, samoin maahanmuuttajien integroituminen ja työllistyminen.
TaustaMaahanmuuttajan mausteet
Tulin Suomeen Kamerunista mieheni vanavedessä kymmenen vuotta sitten. Hän sai mielenkiintoisen tilaisuuden työskennellä Suomessa. Päätimme yhdessä tuumin heittäytyä kohti tuntematonta avoimin mielin. Lentoni laskeutui outoon, kylmään, pohjoiseen maahan, jonka valkoisia hankia ja paukkuvaa pakkasta ihmettelin hytisten. Mieleni oli haljeta uteliaisuudesta ja laukkuni taas kotoisista Afrikkalaisista mausteista. Mitä sitä ihminen kotimaastaan mukaan ottaisi. Suomesta ruisleipää ja Kamerunista mausteita. Tiesin etukäteen, että Suomessa on hyvä koulutuksen taso ja opiskelua tuettaisiin. Ajattelin, että tärkeintä olisi opiskella suomen kieli. Ensimmäiset vuodet Suomessa vietin intensiivisesti opiskelujen parissa. Opiskelin suomen kieltä ja lähihoitajan tutkinnon. Sain töitä, joka entisestään edisti kielitaitoa ja samalla minusta tuli äiti. Tätä nykyä minulla on kolme lasta, joiden vauhdissa yritän parhaani mukaan pysyä. Opin Suomessa ollessani sanan "sisu". Sisukkaasti astelin elämässäni eteenpäin ja nostin rimaa sen suhteen mitä voisin vielä saavuttaa. Päätin lähteä opiskelemaan oikeustieteitä ja erilaisten käänteiden jälkeen olen tilanteessa, jossa viimeistelen gradua, pyöritän omaa yritystä ja olen eduskuntavaaliehdokas Keskustan riveissä. Uskon, että minulla on vielä paljon annettavaa. Erityisen lähellä sydäntäni ovat vanhukset, lapset, perheet, hoitoala, maahanmuuttajien integraatio ja yrittäjyys.
|
Seuraa minuaFacebookissa
Facebookkiin päivitän toimintaa liittyen eduskuntavaalikampanjaan. Jaan ajatuksiani päivän polttavista puheenaiheista ja ajatuksistani. Ruoka on minulle tärkeä osa jokapäiväistä elämää, sillä rakastan kokata, joten olen päättänyt kokata myös teille. Seuraa missä olen tavattavissa, sillä luvassa on kamerunilaisia makuelämyksiä ruuan ja juoman muodossa ja täysin ilmaiseksi. Samalla voimme vaihtaa ajatuksia.
|
Seuraa minuaTikTokissa
Mikäli ruoanlaitto on lähellä sydäntäsi, seuraa minua TikTokissa. TikTok tili on omistettu ruoalle, tanssille ja elämälle. Jaan tilillä reseptejä ja siellä pääse näkemään pilkahduksen luonteestani. Uskon, että persoona on myös tärkeä osa arvioitaessa sitä ketä haluaa äänestää. Näillä sanoilla saa ja pitää yhtyä nauruun ja tanssiin. Vakavien keskustelujen ja päätösten välissä on myös hyvä nauttia elämästä. Omasta perheestä, ystävistä, luonnosta hyvästä ruoasta ja musiikista.
|