GEORGIANA FORSANG
SINUN PUOLELLASI SUURELLA SYDÄMELLÄ
Olen 39-vuotias maahanmuuttajanainen Vantaalta. Minulla on kolme lasta, joiden tahdissa yritän pysyä päivittäin. Ammatiltani olen lähihoitaja ja työskentelen kotihoidossa. Opiskelen oikeustieteiden maisteri opintoja ja viimeistelen paraikaa gradua. Toimin lautamiehenä ja olen aloitteleva yrittäjä. Perustin yrityksen tarkoituksenani omalta osaltani olla tarjoamassa laadukasta hoivaa ikäihmisille. Olen alunperin kotoisin Kamerunista, jossa olen kasvanut isossa perheessä sisarusten keskellä. Isäni on toiminut poliisina ja äitini on kokki. Ruoanlaitto onkin tärkeässä osassa jokapäiväistä elämääni. Olen ehdolla keskustapuolueen edustajana eduskuntavaaleissa. Minulle tärkeitä asioita ovat tasa-arvo, vanhusten palvelujen laadukkuus, sekä maahanmuuttajien integraatio. Lapsien ja perheiden asiat ovat myös lähellä sydäntäni. Kannatan myös Suomen omavaraisuutta ruuan ja energian suhteen.